Mersun oikomista ja tutkailua

Ensinnäkin uusi akku piti käydä ostamassa että saa autoa liikuteltua. Nyt kun todellinen kunto on täysi arvoitus, edetään minimi budjetilla ja pyritään saamaan katsastusmiehen arvio ajokunnosta. Näin ollen en aio ostaa mitään uutta ja korjaan lomoutuneet lokarin sekä ajovalon ja puskurin katsastusta varten.


Pesin auton ja ajoin lyhyen lenkin ihan todetakseni kaiken toimivan. Mukana tullut lokari oli ajovalon läheltä mutkalla, mutta motonetista haettu oikomissarja teki tehtävänsä ja kulma oikeni välttävään kuntoon.

Vaurioita oli lisäksi puskurin päässä ja ajovalon alapuolisissa rakenteissa, joita oioin hyvinkin ammattimaisilla työkaluilla.

Loppujen lopuksi lokari näytti istuvan jotenkin ja korjailin ajovalon korvakot kuntoon. Korvakoiden takaisinliittämisessä käytin tiheää metalliverkkoa sekä Lidlistä ostettua juotosasemaa. Lisäksi pinnoitin vauriokohdat silikonilla.



Kuten näkyy, muutaman tunnin uurastuksen jälkeen auto näytti kokonaisemmalta, joski  kaukana täydellisestä. Kyseisen ajanjakson tyyppivika on ruoste, jota autossa esiintyy joka puolella. Pahimmat näyttivät olevan ovien alareunat, etenkin repsikan alareuna oli huolella pehmentynyt. Toinen ikävä seikka on auton hajut, edellinen omistaja ei ollut säästellyt tupakkaa ajaessaankaan. Lisäksi ainakin yksi mittariston valo näytti olevan palanut juuri kilometrimäärän kohdalta.

Lopuksi sovitin puskuria eikä näyttänyt oikein istuvan. Lokari kaartaa aivan liian paljon sisäänpäin. Harmillista lopettaa kesken illan loppuessa, mutta ekana pitää oikoa puskurin vekit ja sitten säätää lokaria hieman ulospäin. 

Kommentit