
Oikealla näkyy tilanne, laturin irroittamisen jälkeen. Aktuaattori on vielä kiinni, koska näin youtubessakin suoritetun vaihtotyön ilman aktuaattorin irroitusta.
Ikävä kyllä hommat eivät aina mene niinkuin strömssöössä: aktuaattori ja kaikki mahdollinen oli irroitettava päästäkseen helpommin kiinni kilkkeisiin.
Kaikki osat lähtivät melko helposti irti lukuunottamatta kampiakselin hihnapyörää, johon piti kehitellä kätevä oma ulosvetäjä. Pienoisen yllätyksenä tuli termostaattikotelon pahahko kalkkeutuminen, jossa termarin tiiviste oli hajonnut ja lisäksi jäähdytysnesteestä oli muodostunut saumoihin isoja kovettumia.


Ei toista ilman kolmatta nimittäin kotelon seinämistä pystyi havaitsemaan selvän öljyvuodon ja palikoita irroittaessa syyksi päättelin nokka-akselin öljytiivisteen eli stefan.
No niin, seuraavaksi pääsi sitten irroittamaan venttiilikannen saadakseen pidettyä hihnapyörää paikallaan ruuvin irroittamisen aikana.

Ohessa stefa irroitettuna. Tässä vaiheessa alkoikin sitten osien odottelu Motonetistä. Seuraavaa kertaa ajatellen muistilistaksi itselle:
1. irroita ylemmän hihnansuojuoksen ruuvit
2. irroita moottorin kannakkeen ruuvit
3. nosta hihnasuojus pois
4. nosta moottorin kannake pois
5. sitten alaosa
Kommentit
Lähetä kommentti