Auton viimeistelyä ja etuakseliston tsekkaus

Auto on ollut katsastuksen jälkeen normikäytössä ja osoittautunut todella tehokkaaksi sekä hyvin kulkevaksi menopeliksi. Lumessa kulkua on tullut testailtua ja pakko myöntää, että eteneminen hangessa on kyllä poikkeuksellisen hyvää. Eilen ajeltiin tuiskulumen valtaamaa peltotietä ilman sen kummempia haasteita.

Kävästiin poitsun kanssa tsekkaamassa varikolla etuakseliston natinoita. Diagnoosiksi saatiin oikean vetoakselin murros, sillä se näytti saaneen huoltoa jo aikaisemmin. Aikaisempi omistaja kertoi autossa olleen meteliä jo uudesta asti ja näemmä merkkihuolto oli avannut murroksen, vaihtanut kumin ja ei puututtu oikeaan vikaan eli vetoakselin vaihtamiseen. Uusi vetoakseli maksaa 300 € eli mitenkään erityisen kallis palikka. Samaan hintaan näyttää saavan purkaamosta :-). Tsekataan joka tapauksessa vetoakselin tila ensin avaamalla murroskumi ennenkuin tilataan uusia osia (uusi kiristyspanta ekana kaupasta).

Alusta näytti muutenkin tosi hyvältä. Edessä on ihan metalliset alustasuojat ja ruoste-estokäsittelyn jäljiltä hyvän näköinen massattu pohja.

Vimeinen puuttuva "osa" eli b-pilarin tarra tuli asennettua tässä aamulla. Putsailin pilarin ensin kunnolla eilen ja aamulla sitten liimaamaan tarraa paikoilleen. Pienen sovittelun jälkeen tarra löysi paikkansa, paikoilleen asettelu ja suojakalvo pois.





















Sain myös takaoven tiivisteen kiinnitysnamikat ja nyt on autossa kaikki vimpan päälle paikoillaan. On muuten erikoisen kalliita muivinamiskuukkeleita: reilut neljä euroa kappale mokomat pienet muovinapit. Tuossa etualalla rikkinäiset kappaleet ja taustalla uudet arvoesineet.




 Pimp-My-Ride konehuonessa eli pientä siistimistä pölyistä ja liasta. Samalla yet-another-check pinnat öljyistä yms. nesteistä, ei mitään huomauttamista: auto on siisti, ei vuotoja eikä muuta huomautettavaa.
Virittelin eilen lavasuojan paikoilleen lumimyräkän takia. Todennäköisesti lavasuoja pienentää myös ilmanvastusta, mutta joka tapauksessa lumi ei ainakaan jää lavalle. Eilinen lumikeli oli kyllä tosi makeeta tällaiselle voimakkaalle nelikolle. Kaasua vaan koneeseen ja meno maistui todella hyvin. Mielenkiinnolla seuraan minkälaista kulutusta lastutettua 183 heppanen 450 Nm:n voimalla varustettu auto saapi aikaan. Eka tankkaus oli 8,9l/100 km. Nyt olen tarkoituksella ajellut pienemmilla kierroksilla vankan väännön takia. Tällä hetkellä ajettu 400 km ja mittari on puolessa välissä.

Eilisellä reissulla kävin myös paikallisessa merkkiliikkeess kysymässä vaihtotarjousta autosta. Autosta saisi kuulemma 18 tonnin vaihtohyvityksen, jolloin hintalapuksi liikkeessä tulisi noin 21 tonnia. Sinällään ollaan ihan siinä haarukassa, mitä auton arvoksi voisi olettaakin tässä kunnossa ja näillä kilometreillä (71 tkm).

Kommentit