Pientä edistymistä havaittavissa, nyt etulokasuoja on paikoillaan ja näyttää istuvan ihan hienosti. Valaisin, etupuskuri ja konepelti ovat ihan mallikkaasti linjassa. Etulokasuojan yläkulman "niiaus" pitää fixata ja paikkamaalata niin voila! Duunailin parin millin raon valaisimeen, jotta pelti ei hankaa enää jatkossa valon reunaan.
Tämän jälkeen aloin valmistelemaan etulevikkeen korjausta. Ensimmäisenä lämpöpuhallin hoitoa. Etulokarin painauma oli saanut myös levikkeeseen pienen mutkan alareunaan, joka oikeni mukavasti lämpöpuhaltimella ja pienellä painatuksella. Seuraavaksi kiinnikkeet.
Suurin osa muovisista korvakkeista näytti olevan irtonaisia, joten kaivoin varastosta sopivaa liimaa em. takaisin paikoilleen saamiseksi. Liimauksessa piti käyttää pieniä apukeinoja, jotta nappulat olisivat oikeilla paikoillaan ja sopivalla korkeudella muovista.
Alla olevassa kuvassa pientä virittelyn makua, mutta toivottavasti tuolla levikkeestä tulee istuva eikä tarvitse uhrata 220 €:tä uuteen.
Sain tänään sovittua myös auton oikomishoitoa. Todennäköisesti ensi viikon maanantaina auto lähtee LPR:n suuntaan oiottavaksi ja samalla myös laitetaan lavan sivu paikoilleen sekä uusi tuulilasi. Tätä ennen kalustan uuden oven paikoilleen niin ollaan jälleen askel edempänä valmista.
Tämän jälkeen aloin valmistelemaan etulevikkeen korjausta. Ensimmäisenä lämpöpuhallin hoitoa. Etulokarin painauma oli saanut myös levikkeeseen pienen mutkan alareunaan, joka oikeni mukavasti lämpöpuhaltimella ja pienellä painatuksella. Seuraavaksi kiinnikkeet.

Alla olevassa kuvassa pientä virittelyn makua, mutta toivottavasti tuolla levikkeestä tulee istuva eikä tarvitse uhrata 220 €:tä uuteen.
Sain tänään sovittua myös auton oikomishoitoa. Todennäköisesti ensi viikon maanantaina auto lähtee LPR:n suuntaan oiottavaksi ja samalla myös laitetaan lavan sivu paikoilleen sekä uusi tuulilasi. Tätä ennen kalustan uuden oven paikoilleen niin ollaan jälleen askel edempänä valmista.
Kommentit
Lähetä kommentti